lauantaina, toukokuuta 09, 2015

Äidille ♥

Orvokkeja Äidille♥
Niinhän laulussa sanotaan.

Muistelen omaa Äitäni♥
Lapsuudessani meillä kesäisin kukki orvokkeja todella paljon.
Äiti♥ toi niitä maljakkoon pirtinpöydälle.
Kyläilemään kun mentiin, niin Äiti♥ 
sitoi kauniin tuoksuvan orvokkikimpun tuliaisiksi☺


Tämä viime kesän orvokki on puskenut itsensä 
 kukkapenkin tiilikivireunuksen raosta☺ 




♥ ♥Lämpöistä Äitienpäivää ♥♥

sunnuntaina, toukokuuta 03, 2015

03.05. 2015


Kaunis ja aurinkoinen sunnuntai.
Olipa mukavat synttärit♥♥

03.05. 2004
11 vuotta sitten se oli maanantai
 ja jännitys oli käsin kosketeltavaa,
kuten se oli ollut jo melkein 9 kuukautta ☺
Ja vaikka jännitetty olikin jo viisi kertaa 9 kuukautta,
niin nyt se oli kaksinkertainen jännitys♥♥

Aamusta iltapäivään malttamattomana 
yritin puuhastella jotakin ja aika tuntui pysähtyneen paikalleen.

Kun sitten iltapäivällä puhelin pirahti,
 (tosin olin jo muutaman kerran pirauttanu sinne)
kaksoset on syntyny, 
melkein neljäkiloinen ja kolme ja puolikiloinen☺☺




Kudoin (neuloin)  annis huivit,
kun tytöt alkavat jo olla siinä iässä,
ettei enää voi leluja antaa☺


Mukavaa pyhäpäivän ehtoota 
ja alkavaa ihanaa keväistä viikkoa Sinulle vierailijani ♥♥