lauantaina, joulukuuta 31, 2016

Onnea Uudelle Vuodelle 2017

Onnellista Uutta Vuotta ♫~♫


♥ ♥ ♥


♥♥♥♥♥♥♥♥♥
Kaunis kiitos, niin sydäntä lämmittävistä kommenteistanne edelliseen postaukseen ♥
Nyt haluan lämmittää teistä jonkun pikku varpaita,
 jämälangoista kutomillani musta/valkoisilla sukilla ♥

Arvonnan sääntö yksinkertaisesti:
kerro kommenttilootaan,
miksi juuri Sinä haluaisit jämäsukat ☺
pidän oikeuden valita hauskimman kommentin ja sukat lähtee ~~

Pidätkö villasukkia, vai kuljetko paljain jaloin, niinkun minä, 
no kun pihalle meen niin toki sukat vedän jalkaan, 
mutta en juurikaan villasukkia käytä.

Onkohan syy siinä, että lapsena oli pantava 
"pässinpökkimät" heti kun ensimmäiset pakkaset tuli.
Vieläkin muistan sen kamalan kutinen ja karvastelun, 
minkä ne "pökkimät" aiheutti.
Eikä siinä auttanut pienet itkuntirauksetkaan, niillä mentiin talvipakkaset ☺

vaikka nyt juuri ei pakkasesta ole tietoakaan mittari näyttää  5,4 plussaa,
niin johan sitä voi ensi viikolla jo pakkanen paukkua ja villasukat on kova sana ♥ 




tiistaina, marraskuuta 29, 2016

Joulurauhaa

On syitä, jotka saavat mielen apeaksi, 
vaikka ei ihan henklökohtaisesti koskettaisikaan.

Nyt vain tuntuu siltä, että ei ole oikein mitään annettavaa.

Joulukauppakin meillä taas on ja sain kunnian olla mukana.
Joulukuun 23 päivään tupa on avoinna.


 
Jään nyt joulutauolle ja katson sitten palaanko vai .......

Kiitos teille kaikille, jotka olette jättäneet niin kauniita kommentteja. 
Olen niistä enemmän kuin onnellinen ♥♥

Sinulle blogi Ystäväin toivotan 

♥ Rauhaisaa Joulun aikaa ♥

torstaina, marraskuuta 17, 2016

Tuikkutupa

Maitopurkista 

Ensimmääsen maalasin valkoisella maalilla, joka ei täysin peittäny pintaa.
Seuraavat päällystin tapeteilla.
 Askartelu veitsellä leikkasin ikkunoita 
Näissä voi polttaa vain ledtuikkuja ei missään tapauksessa oikeaa tuikkua









Tunnelmoidaan, vaikka taas lumet sulaa ja mittari näyttää plus asteita ☺

keskiviikkona, marraskuuta 09, 2016

Kurkkupurkista tuikkukippo


Jotakin se joutilas teköö☺ 

Tästä se ajatus lähti.
Pari tälläästä tilikkua oon joskus virkannu ja heittäny sivuhun.
Nyt kun kurkkupurkki tyhjeni, 
niin sovitin purkille koltuksi tätä tilkkua
ja kas se sopiikin sen päälle ihan hyvin.



Oonpa joskus ostanu led tuikkuperhosia, 
jotka vaihtaa väriä.
Niinpä lennätin perhosen lasipurkkiin.






Tunnustuksen sain myös Mantelilaakson Susannalta

Kanattaa käydä kurkkaamassa Susannan kauniissa blogissa.

Sieltä saa todella paljon iloa upeiden kuvian myötä ♥

Kiitos paljon Susanna. Olen todella iloinen tunnustuksesta♥


Kivaa keskiviikkoa kaikille ~♫~♥~♫~



tiistaina, marraskuuta 08, 2016

Tunnustus

Sain tunnustuksen Tuulalta tuulaslife.fi blogista ♫
Kaunis kiitos Tuula,
 olen hyvin iloinen tunnustuksesta ♥
Jos et pahastu niin jätän nyt vastaamatta, kun jo muutama viikko sitten vastasin ☺





Vastaukseni voi katsoa täältä


Aurinkoista tiistaipäivää ♥♥☺♥♥

maanantaina, marraskuuta 07, 2016

Sitä samaa


Näitä lilan värisiä ruusuja kun tuli värjättyä vähän enemmänkin,
niin pitihän ne kaikki askarrella kranssiiksi.

Nämä nyt saa hetkeksi riittää tätä plaatua ☺
Mutta tuskin jäävät tähän(kään)




                                            
Mukavan pirtsakkaa pakkaspäivää ☺____☺
                                                   ♥•♥•♥

perjantaina, marraskuuta 04, 2016

Pyhäinpäivää................

....toivottelen näillä kahden vuoden takaisilla kuvilla.
Samalla muistelen juhlaa, johon nämä asetelmat tein.
Silloin  lokakuussa, vielä omasta pihasta löysin tällaisia kukkasia ☺
Jos haluat nähdä meidän juhlat kahden vuoden takaa, niin kurkkaa TÄNNE

Mansikkatilan mailla 



Rauhaisaa Pyhäinpäivää
Muistellaan lämmöllä rakkaitamme ♥

tiistaina, marraskuuta 01, 2016

Jämistä nämäkin

Jämäpalat ei näköjään lopu vaikka niitä tuhoaas mennen tullen ☺
Mutta niitä jämiähän on koko ajan tulossa lisää ☺

Värjään terälehdet kastamalla ensin puhtaaseen veteen
ja siveltimellä väri terälehden reunaan, niin että väri "liukuu", eikä jätä jyrkkää rajaa.
Värin teen akvarelliväristä ja kerralla niin ison määrän,
 että väri riittä kaikkiin samanlaisena.

 Täs tämä ruusukasa, joka ei todellakan riitä kuin pieneen osaan kranssia, 
jos koko kranssin täyttää ruusuilla,,,,,,


mutta jos käyttää vain muutaman ruusun ja lisää muita jämiä,
niinkun tähän kranssiin lisäilin ja käytin todella pientä sälää.





No joo, nämähän jo toistaa itteään, mutta minkäs teet, kun on niin levottomat kädet ☺
Tokikaa en nyt koko aikaa näitä väsää ja taas mietinkin, jotta julkaasenko ollenkaa, mutta menköön ☺

Kivaa tiistaipäivää ☺ auringon kera ☺~♥~☺





lauantaina, lokakuuta 29, 2016

Voiko ihanammin...

päivän enää alkaa☺

Minä, joka en ole syksyä kovinkaan intohimoisesti rakastava, 
sytyin tänä aamupäivänä, olin kuin olisin syysunesta herännyt.
Mökkimaisemissa  oli ihan pakko ottaa kamera ja lähteä sitä ulkoiluttamaan.
Nähdä heinänkorret  pisaroilla kuin timantit.
jotka auringonpaisteen niihin osuessa kimalsi kuin kauneimmat helmet.

Terassin edessä ensimmäiset, mitkä osui silmään.
Nurmikolla näitä on koko kesä putkahdellu, vaikka leikkuri on niitä kaltoin kohdellut ☺



Hetken kävelin ja osui silmään kanto, joka sekin oli alkanut kukkimaan.


Juhannusruususta vain muisto,
mutta lehdet vielä kukoistaa.


Sitkeä on päivänkakkarakin, vaikka jääpisarat yrittää lannistaa terälehdet.


Piti vielä kurkata marjapaikkaan ja olihan sielä
marjaterttuja, nekin jo lehdet ja marjat huurteessa.


Männyn neulaset kannatteli kauniita jääpisaroita.



Vadelman lehti ja varsi muistutti kesän runsaasta marjasadosta.





Sitten näitä jääkukkia kauan katselin ja ihastelin, 
ammennin näistä voimaa ja annoin mielikuvituksen lentää.
Olin niissä näkevinäni kauniita kukkia, pienen pakkasen muovaamia, vaikka vain jääkukkia 


Lupiini on jo ajat sitten pudottanut kukkansa, 
antaen nyt pakkasen huurruttaa siemenkotansa.


Osallistun näillä Mansikkatilan mailla kukkailoitteluun
Olipa voimia antava syyspäivä auringonpaisteineen


Kaunista viikonloppua Sinulle ystäväin ♥~♥




maanantaina, lokakuuta 24, 2016

Valkoista

Tälläänen syntyi niistä jämäpaloista.
Kranssin pohjana käytän kierrätyspahvia, 
laatikoita, joista saa oikean kokoisen kranssin.
Joskus niitä löytyy omista nurkista ja joskus kyselen kaupasta roskiin menevistä ☺
Taitavat kaupoissa ajatella "roskisdyykkari" ☺

Ruusun ohjeen jämäpaloista löydät täältä

Ilman valoja......



....ja valojen kera ☺
Nyt on myynnissä pieniä nättejä valosarjoja, 
joissa on hyvin ohut hopeanvärinen kuparilanka.
Ostin Tokmannilta 


Vähän kimalletta, niin näyttää juhlavammalta ♫


Mukavaa syysviikkoa kaikille tasapuolisesti ♥♥♥

lauantaina, lokakuuta 22, 2016

Jämäpalojen elämää

Suodatinpussista, kun keskeltä leikkaa ympyrän, josta ruusuke,
jää näitä jämäpaloja, jotka vois heittää roskiin, mutta kun kaikkea on oppinut säästämään, 
niin tässä on tulos ☺

Anteeksi kamalasti, kun kuvat on todella huonoja, 
mutta kun on vain kaks kättä ja nekin on jo vanhat ja raihnaaset ☺
Toivon kuitenkin, jotta näistä sais jotakin tolkkua, jos joku innostuus "jämistä" 









 pikkuruusu jämistä










Kranssi on näistäkin syntymässä


Kaunista syksyistä viikonloppua ♫~♥~♫