perjantaina, kesäkuuta 21, 2019

Juhannushuolia




Selevisin lauantain mahataudista ja maanantaina lentokentällä ihan niinku oli suunniteltu.
 Aurinkoinen Riika otti meidät vastaan,,,,,,
   mutta jo tiistaiaamulla taivaskin itki. Iltapäivällä se iski ja lamaannutti tajunnan.


Tyttäreni, joka ensin ajatteloo muita ja vasta sitte ittiänsä, niin  nytkin huolehti vain minusta, kun käveltiin kauniissa säässä, kyseli monta kertaa, että jaksanko vielä kävellä.
Enpä olisi arvannut että tilanne kääntyy toisin päin. 

Ruokapaikkaa kattelemas ja löytyihän se. 
Masut täynnä ajateltihin jatkaa kävelyä vanhaskaupungis. Sillon se iski, tyttären hirvittävä selkäkipu.
En nyt yksityiskohtaisesti alakaa selevittämähän loppupäivän kulukua, mutta sairaalareissu siitä tuli.


Todella kamala tunne, ihan piti nipistää ittiänsä, jotta näenkö unta, vai voiko tämä olla totta.
Jotenkin selvittiin lopuksi kotia, vaikka vielä myöhästyttiin jatkolennolta, kun kone ei päässyt Riiasta nousemaan Helsingissä olevan ukkosen takia.

Nyt on tilanne aika paha ja odotetaan mitä on tehtävis.


Kuviakin olisi enemmän, mutta nyt riittäköön nämä. 
Huoli on kova... 


Pidetään huolta toisistamme ♥
Lämmintä Juhannusta ihan jokaiselle ♥


23 kommenttia:

  1. no sattuipas monta ikävää juttua yhdellä matkalla.
    Toivottavasti pääsette Juhannuksen viettoon pian,koti Suomeen:)
    Mielenkiinnolla ootan kuvia Riikasta:)
    "Pidetään huola" :)
    Teille myös turvallista kotimatkaa:)
    ja
    Oikein ihanaa Juhannusta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki jo ollaan kotona ja odotetaan, mitä on tehtävissä.
      Kiito Liisa 💖 kaunista Juhannuksen jatkoa Sinulle ☀️

      Poista
  2. Olette ajatuksissa. Hyvää juhannusta, kaikesta huolimatta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Pipo-otus kauniista kommentistasi 💖
      Sinulle aurinkoista Juhannuksen jatkoa☀️💞

      Poista
  3. Matkalla voi aina sattua mitä tahansa. Toivottavasti tilanne on jo selvinnyt.
    Hyvää juhannusta kaikesta huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä odotetaan ratkaisua. Pyhät nyt viivyttää sitä muutaman päivän.
      Kiitos Kruunuvuokko 💖 Aurinkoista Juhannuksen jatkoa Sinulle ☀️🎶

      Poista
  4. Voimia ja mahdollisimman hyvä juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palio Majan Molla 💖 Sinulle kaunista Juhannuksen jatkoa ☀️💞

      Poista
  5. Voi harmi!
    Toivotaan, ettei ole mitään vakavaa.
    Halaus ja voimia virtuaalisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arki kun alkaa, niin saadaan tietää mitenkä tästä eteenpäin jatketaan.
      Kiitos Mamma ihanuus halauksesta 💖
      Kaunista alkavaa viikkoa Sinulle ☀️💞

      Poista
  6. No voi sentään! Tsemppihalauksia! Pikaista paranemista❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina 💞 Halauksesi lämmittää 💖
      Kaunista alkavaa viikkoa Sinulle ☀️

      Poista
  7. Toivottavasti asiat lähtevät pian parempaan suuntaan! Paranemista ja tsemppiä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama päivä vielä epätietoisuudessa on elettävä.
      Kiitos palio toivotuksista Tiiu 🎶
      Mukavaa viikkoa Sinulle 💖

      Poista
  8. Voi kuinka ikävästi teidän reissu menikään. Toivottavasti asiat kääntyvät parhain päin. Toivotan auringonsäteitä teidän heinäkuuhun. Josko sieltä tulisi hyviä uutisia, kun asiat selviävät.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Jani niin paljon kommentistasi 🎶
    Vielä on toivoa ja parempaan päin ollaan menossa, mutta aikaa vievä hoito on edessä. Toivotaan ettei leikkaukseen tarvitse turvautua.
    Kaunista heinäkuun alkua sinne teille 🌹🌹

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Aurinkoista heinäkuuta sinulle :) ja hyvää kesän jatkoa toivotellen Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palio kiitos Suvi🎶 Samoin Sinulle 💞

      Poista
  12. Kauniita lomakuvia... sairastuminen lomareissulla ei ole koskaan mukavaa, paranemisia.
    Ihanaa heinäkuuta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoa näkyy tunnelin päässä ☺
      Kiitos palio Tuta ♥ Sinulle myös kaunista henäkuun jatkoa ♫ ♥ ♫

      Poista
  13. Sairaus ei katsoa aikaa, paikkaa eikä ikää... Toivottavasti potilas toipuu. Kaikkea hyvää teille!

    VastaaPoista
  14. Totta, kun lähtee reissuun, niin ei sitä voi tietää mitä voi sattua.
    Toipuminen on hyvässä mallissa, mutta aikaa vievää.
    Kiitos palio Amalia ♥ Sinulle kaunista elokuuta ♥

    VastaaPoista

☺Olen iloinen kommentistasi, josta tiedän, että Sinä kävit täällä ♫~♪~♫~ ♥